Kosmetologi joka kirjoittelee niin kosmetiikasta ja kaikesta kauneudenalan ihanuuksista, kuin ihan arkipäiväisestä elämästä.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
The smallest dog in town
oma pikku hurmurimme, tajunnut jo senkin että pään paikka on tyynyllä!
Olen ollut aina todella eläinrakas, etenkin koirat ovat lähellä sydäntäni. Meidän perheeseen otettiin chihuahua 5 vuotta sitten. Äidin lapsuudessa oli ollut koiria, oli collie ja sitten pienempi tiibetinspaniel. Kokemusta oli siis
eri roduista. Äidin kanssa päädyimme juuri chihuahua rotuun, onhan sen kanssa niin helppo matkustaakin verrattuna isoihin koiriin. Tämä rotu tuntui juuri meille sopivimmalta. Helpommalla ei kuitenkaan koulutuksessa pääse, näitä pikkuveijareita ei nimittäin kannatta hemmotella pilalle. Sillon voi olla niin pulassa! Täytyy muistaa, että chihut ovat pieniä, mutta pippurisia! Luonnetta kyllä löytyy ja kaikki ovat omia persoonia, aivan kuten ihmisetkin.
On monta asiaa joista voi päätellä lempi koirarotuni:
julisteista
pelikorteista
kalentereista
korteista
kelloista
paidoista
avaimenperistä
meikkipusseista
Kaikennäköistä chihu tavaraa on siis kertynyt vuosien varrella :)
Kaikki tällainen söpö vetoaa minuun, onko teillä vastaavanlaisia ostoksia jotka on ollut pakko saada?
Hyvää loppuviikkoa kaikille! Nauttikaahan nyt ihanista hieman lauhemmista ilmoista sekä
siitä niin odotetusta kevään tulosta, ihanaa kun se aurinkokin jo alkaa näyttäytymään.
Pakko laittaa vielä näin loppuun aivan ihana chihuahua laulu! Jossa on kyllä mahtavat sanat!
kiva blogi sulla täälläkin :) mun blogin otsikko ja osoite vaihtui (olen siis sen life by lauran blogin kirjoittaja :D) uusi osoite on http://near-to-rainbow.blogspot.com :)
Vitsi nuo on kyllä maailman parhaita kalentereita! Joka vuosi on ollut pakko saada uusi! Kirjotus tilaakin on kyllä ihan kiitettävästi, että saa merkattua tärkeimmät menot ja muistutukset. Ja kuvat ovat kyllä toinen toistaan suloisempia. :) Nopeasti ovat kyllä aina syksyllä menneetkin, eikä enää loppu vuodesta ole löytynyt ainakaan näitä chihu kalentereita yhtään ainutta kappaletta :o Täytynyt siis olla nopea, että saanut ostettua itselleen :D
Hei! Tuo chihu avaimenperä on ostettu Tukholmasta eräästä liikkeestä (en nyt muista nimeä). Kokeile laittaa hakusanalla nettiin, voi löytyä. Olen ostanut näitä chihuahua juttuja millon mistäkin aina, kun on tullut kohdalle. :)
kiva blogi sulla täälläkin :) mun blogin otsikko ja osoite vaihtui (olen siis sen life by lauran blogin kirjoittaja :D) uusi osoite on http://near-to-rainbow.blogspot.com :)
VastaaPoistakiitos! ompa hyvä että laitoit uuden osoitteen, pääsen taas käymään sinun blogissasi :)
VastaaPoistaMulla onkin ihan samanlainen kalenteri, mutta pommeista :)
VastaaPoistaVitsi nuo on kyllä maailman parhaita kalentereita! Joka vuosi on ollut pakko saada uusi!
VastaaPoistaKirjotus tilaakin on kyllä ihan kiitettävästi, että saa merkattua tärkeimmät menot ja muistutukset.
Ja kuvat ovat kyllä toinen toistaan suloisempia. :) Nopeasti ovat kyllä aina syksyllä menneetkin, eikä enää loppu vuodesta ole löytynyt ainakaan näitä chihu kalentereita yhtään ainutta kappaletta :o Täytynyt siis olla nopea, että saanut ostettua itselleen :D
mistä noita chihu juttuja saa ostettua? Esim. avaimenperiä :o ? En oo koskaa törmänny, olis meinaa ihanii <4
VastaaPoistaHei! Tuo chihu avaimenperä on ostettu Tukholmasta eräästä liikkeestä (en nyt muista nimeä). Kokeile laittaa hakusanalla nettiin, voi löytyä. Olen ostanut näitä chihuahua juttuja millon mistäkin aina, kun on tullut kohdalle. :)
VastaaPoistaokei, kiitti :p Pitänee lähteä metsästään itellekkii chihukamaa
VastaaPoista