torstai 18. lokakuuta 2012

Uudet hiukset

Pitihän se saada syksyyn jotakin uutta ja piristävää. Siksipä päätin uudistaa ulkonäköä hieman ja leikata hiukset! Minulla kasvaa todella nopeasti hiukset ja kuvitella, että kaksi vuotta sitten minulla oli melkein saman pituiset, kuin nyt. 

Tässä muutama kuva uusista hiuksista.

PhotobucketPhotobucket

Olen enemmän, kuin tyytyväinen! Nämä ovat mielestäni aivan ihanat! Toki lyhyet hiukset vaativat hieman enemmän laittoa aamuisin mutta, kun ne föönaa oikein suihkusta tultua ja suoristusraudalla käy läpi, niin hyvä tulee!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Nautitaan vielä näistä ihanista syyspäivistä, kun ei vielä sada räntää eikä lunta.

Minulla itselläni viikonloppu menee töissä sekä palautuessa vielä Helsingin reissusta. En muista ehdinkö mainita täällä blogissani, että kävimme viime viikolla kosmetologipäivillä Wanhassa Satamassa. Tästä Helsingin reissusta kerron enemmän seuraavassa postauksessa. Ensi viikolla sitten nokka kohti Naantalia. Reissua siis pukkaa!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Glitteriä elämään

6 viikkoa oli mennyt viime kynsihuollosta, huh miten pitkä aika. Tuntui turhauttavalta huoltaa kynnet sillä ne olivat pysyneet niin hyvin, ilman minkäänlaisia ilmaantumia. Nyt 6 viikon jälkeen kynnet olivat kuitenkin älyttömän pitkät ja sen takia hieman tulleet kipeäksikkin. Tämän takia minulla olikin nyt hirveä hinku tehdä hieman lyhyemmät kynnet eikä tällä kertaa stiletto mallisia.

Photobucket

Photobucket
Glitter (Virgo), Make up Storesta

Vaihtelu virkistää vai mitä sanotte? Ensimmäinen kerta omiin kynsiin, kun levitän väri/glitter geelin koko kynnelle.