maanantai 22. huhtikuuta 2013

Suklaaunelma

Pitkästä aikaa, ajattelin kirjoitella teille kosmetiikka tuotteista. Yhdestä sellaisesta joka on noussut suosiooni nyt kevään kynnyksellä. Talven jälkeenhän iho on usein kuiva ja jopa hilseilevä, siksi onkin tärkeä valmistautua kesän tuloon hyvissä ajoin ja aloittaa säännöllinen ihon kuoriminen.

Tuoksu tässä on nimestäkin päätellen ihanan suklainen! Olin alkuun hyvin epäileväinen kuorisiko tämä kunnolla sillä rakeita tuntui putelissa olevan todella vähän. Lopulta tajusin sekoittaa spaattelilla ja kappas, rakeet olivatkin vain painuneet pohjalle.

 photo IMG_5320_zps8f4ddaca.jpg

Ihana vartalokuorinta! Eikä muuten sisällä säilöntäaineitakaan!
Tätä täytyy kyllä ostaa jatkossakin.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Scandinavian Hunks

Viime viikonloppuna olimme ystäväni kanssa katsomassa Hunkseja yökerhossa. Baari oli täynnä pelkästään naisia. Huh! Täytyy sanoa, että onneksi normaalisti yöelämässä on niitä miehiäkin liikenteessä. Naisilla tahtoo mennä jo hermot toisiinsa, ainakin niillä innokkaimmilla jotka yrittävät epätoivoisesti, keinolla millä hyvänsä suoraan sanottuna jyrätä tiensä eturiviin. Minua huvitti lavan reunalla töröttävän portsarin ilmeet, kun hän katseli silmät pyöreänä ensin hunkseja ja sitten vuorostaan, kiljuvia Hunkseista hullaantuneita naisia, mitähän ajatuksia lie päässä pyöri silloin, heh.

Ystäväni Henna sai otettua loistavia kuvia kamerallaan, tässä muutama otos.

 photo P4140855_zpsd9128297.jpg

 photo P4140843_zpsbe9096b8.jpg

Kyllähän näillä miehillä on ihan hyvät kropat mutta jotenkin tuntuu, että itseä ainakaan tuo paljaan pyllyn vilauttelu ei jotenkin sytyttänyt.. vai mitä mieltä olette?
 
Pojilla oli vähän vähemmän vaatetta mutta tässä vielä oma illan asuni. Ja yllätys yllätys, tälläkään kertaa en säästynyt kuulemasta yhdennäköisyydestäni salkkareiden Isabella Holmin kanssa.. Hauska ilta oli, ei voi muuta sanoa!

 photo IMG_5305_zps04ff0b72.jpg

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevään kuulumisia

Kevättakit on jo otettu käyttöön ja kevät on kovaa vauhtia tulollaan. Kevät on kivaa aikaa mutta näin koiranomistajan näkökulmasta se tuottaa hieman lisätyötä. Jokaisen lenkin jälkeen on käytettävä pikkuinen suihkussa.

Viikot ovat menneet töitä tehdessä ja vapaa päivät onkin pyhitetty kokonaan levolle. Huono ominaisuuteni on etten tunnista väsymystäni vaan huomaan sen sitten ärtyneisyytenä ja viimeistään silloin, kun nukahdan sohvalle tv:tä katsoessa. Nyt olen kuitenkin oppinut Sulon ansiosta pysähtymään arjen keskellä ja vain nautiskelemaan. Se on tärkeä taito!

Tällä kertaa mennään kuvienkin osalta letkeissä rentoilufiiliksissä!

 photo WP_001076_zps027d4ed9.jpg
 
 photo WP_001111_zps3fe32038.jpg

Sulo on kovasti kasvanut ja näyttääkin jo ihan tiibetinspanielilta, vai näyttääkö? Joskus tuntuu, että karhunpojaltahan tämä nalle näyttää. Ystävät naureskelevatkin aina, että on niin söpö, kuin pehmonalle.

 photo ca8c6b64-b839-4d5f-91c4-7e48a2b06915_zps0c0ecfd0.jpg
pusuja mammalle
 photo 26c01cdf-43a1-49bf-b282-944348863357_zps6d08c69b.jpg

Toivotamme Sulon kanssa hyvää alkavaa viikkoa!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tablettitietokone

Minua kauan palvellut tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti viime viikolla. Onneksi puhelimessani on netit ja muut, että pärjäsi ainakin pari päivää. Kyllä se on silti niin orpo olo, kun nykysin kaikki tapahtuu täältä netistä käsin (mm. laskujen maksut). Ei se auttanut, kun lähteä ostoksille.

Jos kerran pakko oli luopua tuosta vanhasta ihanuudesta niin en kyllä halunnut ottaa mitä vain tilalle. Olin mietiskellyt, että tablettitietokone olisi minulle kätevä. Näitä uusia tablettitietokoneita oli paljon tarjolla mutta kriteerinä minulla oli, että laitteessa olisi usb-portti sekä 3G verkko. Näillä kriteereillä vaihtoehdot tipahtivatkin ihan muutamiin mutta sitäkin parempiin yksilöihin.

 photo Tablettitietokone_zpsffb5dfb4.jpg Aivan mahtava vekotin! Elämä helpottui melkoisesti. Jatkuva saikkaaminen vanhan koneen kanssa on nyt ohi, jääköön eläkkeelle näiden 5vuoden jälkeen. Jatkossa siis bloggailen teille täältä, tämän ruudun takaa ;)