keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Barceloonan reissu vaihtuikin Tallinnaan

Suomessa taas! Kauas ei kyllä päästykkään. Barceloonaanhan oli tarkoitus lähteä mutta toisin kävi. Myöhästyimme Helsinki-München-Barceloona lennolta sillä Helsinkiin tullut koneemme oli myöhässä.. Kyse oli 5 minuutin myöhästymisestä check in:stä, virkailija ei enää suostunut päästämään lennolle sillä muiden matkalaukut olivat ilmeisesti jo menneet koneeseen. Voi sitä harmituksen määrää, kun tajusi ettemme oikeasti päässeet reissuun! Ei siinä auttanut muu, kuin miettiä mihin sitä sitten lähdettäisiin sillä kotiin ei kellään tehnyt mieli. Nukuttuamme yön yli päätimme lähteä laivalla Tallinnaan. Shoppailemaan, bilettämään ja käymään jossakin hoitolassa. 

Tallinan reissu oli kuitenkin ihan jees!
Barceloonan reissuahan tämä ei tietenkään ikinä korvannut mutta mukava reissuhan tämä oli. Hyvällä porukalla on melkeimpä ihan sama missä sitä on. Iso miinus oli vain siinä, että kaikki olivat valinneet ulkovaatteet Espanjan ilmaston mukaan. Siinä olikin sitten oma hommansa kärvistellä nahka-/syystakeilla.

Mutta kuten mainitsin, otimme hoitolassa valitsemamme hoidot. Itse en halunnut mitään vartalo- tai kasvohoitoa sillä olemme viime aikoina koulussa tehneet toisillemme niin paljon hoitoja. Päätin ottaa kauan unelmoimani ripsienpidennykset. 1 tunnin päästä minulla oli jo melkoiset räpsyttimet. Halusin pitkät ja tuuheat mutta silti luonnolliset ja ne kyllä sain!

Itselläni on melko lyhyet ripset ja joudun joka päivä ehdottomasti taivuttamaan ja laittamaan runsaasti ripsiväriä jotta ne näyttäisivät edes joltakin. 

Huima ero vai mitä?
Valmiit ripset
Olen kyllä todella tyytyväinen näihin ripsiin ja lisäksi tämä lysti maksoi vain 42e! Ei sitä turhaan puhuta, että Tallinnassa on edullista. Ripsien laitosta on nyt 2 viikkoa ja ripset ovat edelleenkin, kuin vasta laitetut. En tiedä vaikuttaako asiaan, että olen ollut näiden kanssa todella varovainen sekä nukkumatyylini (jota en kylläkään ole muuttanut ripsien laiton jälkeen, heh).


Suosittelen kyllä ripsienpidennyksien laittoa. Aamut helpottuvat huomattavasti ja mukava olla ympäri vuorokauden huolitellun näköinen.

4 kommenttia:

  1. voi että tosi huono tuuri teillä ollu! :( no mutta onneks sentään sitte jonnekki pääsitte ettei tarvinu kotiin lähtä :) olis kiva jos esittelisit sun tallinan ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :) Niin olikin tarkoituksena, että seuraava postaus olisikin tallinnan ostoksista :)

      Poista
  2. Missä kauneushoitolassa otit ripsesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en muista enää hoitolan nimeä.. :( Hoitola sijaitsi kuitenkin pari korttelia tallink city hotellista

      Poista