tiistai 19. huhtikuuta 2011

Leffailta alkaa Makuunista

Pitkästä aikaa tänään kävin katsomassa Makuunista löytyisikö sieltä mitään katsomisen arvoista leffaa. Mukaan lähti Sammyn suuri seikkailu. Mielestäni tällaiset ''lasten'' elokuvat ovat niin ihania ja mahtavasti tehtyjä elokuvia.Tuntuu, että nykyään ymmärtääkin paremmin elokuvan sanoman sekä hauskat kohdat kuin joskus pienempänä. Elokuvaa ehkä katsoo eri näkökulmasta. Mutta tämä ko. leffa oli kyllä hyvä! Ei tuottanut pettymystä. Suosittelen kyllä katsomaan, kaikkihan eivät katso enää aikuisena tällaisia elokuvia mutta minun mielipiteeni tähänkin on, että mikä estää? Miksi ei voisi katsoa? Mitä menettäisit? No et mitään! Kyllä luulisi sen verran olevan jokaisen ihmisen lapsenmielinen ja kukapa ei heltyisi tällaiselle suloiselle animaatio hahmolle
 






Kynsistä sen verran, että minullahan on nyt ollut nämä oman kynnen geelaukset jo kuukauden. Hyvin ovat kestäneet, ei mitään ongelmaa. Onhan nuo kynnet kovasti kasvaneet ja sen varsinkin nyt näkee kun geeli ei ala aivan tyvestä vaan se on kasvanut kynnen mukana. Joku päivä otan näistä kuvan ja teen siitä postauksen 

Mutta nyt täytyy painua unten maille! Siispä ''unisilmälaput'' silmille ja nukkumaan, hyvää yötä! 

unisilmälaput
pikku kaveri jo untenmailla
            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti